Mun hermoja on testattu aika kovasti viimesen viikon aikana.
Työt stressaa, mikään ei onnistu, kaikki menee vituilleen, väsyttää ja kiukuttaa.

Välillä musta tuntuu et mun elämä on aika paskaa komediaa. Hyvänä esimerkkinä tältä aamulta (mikä on ollu kaikesta huolimatta yks onnistuneimmista just ehkä viikkoon, siinä vähän kontrastia) yhden tunnin tapahtumat:

> hakkaa unissaan torkkua 0500 -> 0615 asti
> oh shit 0715 työvuoro
> heitä äkkiä kahvit tippuun ja juokse ulos koiran kans
> tuu takas kotiin 0645 huh helpottaa koira lenkitetty
> keittiössä kahvit pitkin laminaatteja
> kiireessä heittäny pannun päe persettä keittimee ja kahvi valunu ohi
> siivoa nopeesti että ehtii vielä töihin
> missä pyöränavain?
> paniikki
> heitä koko kämppä ympäri
> 20min myöhemmin löytyy maton alta
> jätä jäätävä sotku taakses ja juokse pyörävarastolle 
> joku mulkku työntäny varaston lukkoon purkan 
> feel like crying 
> varaston päässä toinen lukko ookoo!
> hetken helpotus, mee hakee pyörää
> pyörä ei mahu mistään välistä kuljetettavaksi toiselle puolelle varastoa 
> hulk rage raakaa lihasvoimaa ja saa pyörä jollai ilveellä ulos
> 5min aikaa polkee 3,5km 
> töissä onnistuneesti 0715
> känkkäränkkäkäyrä onnistuneesti <9000

Oon kuitenki jotenki tosi ylpee itestäni, et oon jaksanu jo viikon ton tyylistä nonstop ruikua ilman, että mun psyyke ois pahemmin pettäny mun luottamusta. Välillä on kyllä pitäny lausua parit ärräpäät, kiitos kuitenki Danille et sen kanssa on mun oma hermorakenne saanu jotain treeniä. Ja ehkä tässä jeesii se, että perjantaina alkaa mun kesäloma; meikä on selvinny tästä, vielä pari päivää ja se on siinä!